Teuvon jälkitreenit

PK-maastolajia valittaessa myös haku oli varsin varteenotettava vaihtoehto. Luonteeltani laiskana noudattamaan hakuporukan treeniaikoja valitsin "helpomman" jälkiharrastuksen. Tosin Teuvolla on siihen selviä taipumuksiakin.

Aloitimme harjoitukset vetämällä makkaranpalaa metsässä narun päässä. Mahtoi ohikulkevilla olla hauskaa katsella... joku hullu ulkoiluttaa makkaraa narun päässä... Jäljelle ripoteltiin myös makkaroita perinteisesti. Pikkuhiljaa lisäsimme makkaraa tyhjiin margariinirasioihin piilotettuna. Sitten Teuvo oppi ilmaisemaan rasiat. Sen jälkeen rasiat kätkettiin sammaleiden yms. alle, ja päälle jälkikapula, joten näin vaivihkaa Teuvo oppi että kepin alla oli palkka rasiassa. Rasian idea oli kätevä, sillä Teuvon oli pakko pysähtyä odottamaan että tulisin antamaan sille palkan rasiasta. Jos olisin palkannut sitä kädestä aina, se olisi oppinut tulemaan kepiltä luokse, eikä seisomaan paikalla.

Seuraavaksi rasioita jätettiin välillä tyhjäksi, välillä oli keppejä ilman rasioita, ja palkka tuli kädestä. Ilmaisuksi riitti se että Teuvo seisoi paikallaan, ei siis tarvinnut ottaa suuhun tai käydä istumaan tms. Menohalut sillä on aina olleet enemmän kuin kovat, joten mitään ylimääräistä jälki-sanan käyttöä ei tarvinnut, se lähtee aina jatkamaan matkaa kun palkka on syöty. Ja itseasiassa se ei aina malta odottaa edes palkkaa, äkkiä vaan kepin ilmaisu ja eteenpäin.

Alusta asti loppupalkkana oli aina ruokaa, taas suljetussa rasiassa. Harjoituksiin lähdettiin aina hieman nälkäisenä. Silloin joskus harvoin kun jäljestäminen ei maittanut, koitettiin seuraavana päivänä uudelleen. Syömättä välillä. Joka kerta Teuvo jäljesti 100% täysillä koska tiesi saavansa lopussa ruuan. Nälkäisellä koiralla motivaatio on korkeampi, ainakin jos se tietää saavansa ruokaa jäljen lopussa.

© Jussi Haakana

Teuvon temperamentti (ja tietysti ruuanhakuvietti) vaikuttavat siihen että sitä ei ole koskaan tarvinnut hoputtaa tai houkutella menemään eteenpäin. Päinvastoin, menohaluja on hillitty sirottelemalla matkalle makkaroita joskus. Välillä Teuvo oikoo, mutta enimmäkseen se pysyy jäljellä melko tarkkaan. Jossain vaiheessa vaikka se tiesi jo kepit ja niiden merkityksen, se silti jätti ne ilmaisematta. Tässä ei ollut merkitystä oliko jälki itsetehty vai vieraan. Otimme keppien ilmaisua muuten vaan ulkoillessa, kotona jne. Eli tiputtelin keppejä metsään, ja aina kun Teuvo ilmaisi ne niin se sai namia. Tässä vaiheessa se alkoi ottaa niitä suuhun ja tuomaan luokseni. Mutta harjoitusten seurauksena oli se että nyt alkoivat kepit löytyä jäljeltäkin tarkemmin. Vaikka tiedän Teuvon menevän jäljen sivussa muutaman metrin (itse tehty jälki), se palaa kepin kohdalla takaisin ilmaisemaan sen.

Kulmia aloitettiin harjoitella kun itse jäljestäminen oli varmaa. Uusia asioita (rasiat, kepit, kulmat jne) otettiin aina erikseen, eli ei kaikkea uutta samalla kerralla. Olen aika paljon harjoitellut yksikseni ja tehnyt "tutunhajuisia" jälkiä, joten pelotti aina miten Teuvo jäljestää muiden tekemiä. Siinä ei ole koskaan ollut ongelmia.

Jäljelle lähtö sujuu aina ilman turhia vinkumisia tai muuta. Janan kanssa on ollut välillä hankaluuksia, alokasluokan janakin on 30 metriä, joka on pitkä matka etsiä jälkeä. Hyviä janavinkkejä saimme Muhosen Eijalta PK-leirillä syksyllä 99.