Teuvon uran alkuvaiheet aina maaliskuuhun 99 asti.

Alku aina hankalaa...
Teuvon kanssa tottelevaisuus on ollut todellista tervan juontia, mutta välillä on nähty sentään valonpilkahduksiakin risukasaan. Koira oli jo liki puolivuotias tullessaan meille, ja siihen asti elänyt ns. pellossa. Silloisella paikkakunnalla eli Parikkalassa ei ollut juuri minkäänlaista koiratoimintaa, vaikka koiria toki piisasi. Lähiseudun PK-aktiivit treenasivat muualla (varsin menestyksekkäästi: v. 98 SM-jälkikoirakko Barre ja Tuulia Roiha ovat alkujaan parikkalalaisia, vaikka nyttemmin Punkaharjulla asuvatkin...). Ja kun itselläkään ei ollut aluksi mitään tietoakaan PK-lajeista (edellinen koira oli tanskandoggi!), niin siinähän ensimmäiseen vuoteen asti suunnilleen meni ilman mitään koulutusta.

Parikkalan Koiraharrastajat
Kunnes sitten allekirjoittanut sai idean perustaa Parikkalaankin koirakerhoa, taisi olla oma lehmä ojassa! Aktiivisia ihmisiä löytyi ja Parikkalan Koiraharrastajat ry perustettiin loppuvuonna 1996. Yhdistyksen puitteissa alettiin järjestämään myös treenejä, ihan alkeista asti. Kouluttajina toimivat em. Tuulia Roiha, ja Seija Savukoski Punkaharjulta.

Pidimme myös yhdessä Parikkalan koulutuskeskuksen kanssa teoriakurssin, jossa vieraili eri alojen asiantuntijoita. Mirja Konnu kertoili PK-lajeista jne, ja siitä sitten sain ensimmäisen kipinän.

Koska autoa ei taloudessa ollut, ja vähät näyttelymatkatkin suoriuduttiin kimppakyydillä, ja muutenkin oli hankalaa ruveta "pystymettästä" koiraa kouluttelemaan.. niin se sitten jäi, se jälkitreenaus. Sitten tulikin muutto "sivistyksen pariin" eli takaisin pääkaupunkiseudulle (evakkoretki Parikkalaan kesti kolme vuotta)

Keravalle
Aluksi menin Keravan Koiraharrastajien PK-treeneihin, eli loppukeväästä 97. Muutaman kerran ehdin käydä, kunnes alkoi kesätauko. Kyselin josko saisi neuvoja/apua jälkiharrastukseen, ettei ihan väärille urille alkaisi menemään ummikolta. Kyselin myös hakuporukoita ja opastusta. Kuulemma kaikki porukat ovat täynnä ja muutenkin kouluttajien asenne tuntui olevan hyvin paljon pelkästään kilpailevia koirakoita tukevaa. Tunsin että vasta-alkajaa ei kannustettu millään lailla. Lisäksi kun rotukin oli "väärä", niin se siitä sitten.

Syksyn tullen menin uudelleen PK-treeneihin, ja muutaman kerran toko-treeneihinkin (joissa suhtauduttiiin sata kertaa asiallisemmin), mutta sitten lopahti. Joka kerta eri kouluttaja, kaikilta eri vinkit ja neuvot, ja enimmäkseen välinpitämättömyyttä ja suoranaista rasismia. "Viimeinen pisara" oli se kun kaikki koirakot olivat rivissä, ja kouluttaja kiersi kertomaan kullekin mitä ongelmia on, ja mitä pitää erityisesti nyt treenata. Meidän ohitsemme hän käveli vaiti!!

Voihan se olla että meillä vain sattui käymään huono tuuri, ja epäasialliset ihmiset, tai itse olisi pitänyt olla aktiivisempi tms. Mutta aloittelijalta, jolla on vielä aivan kamalasti opittavaa mm. koiran koulutuksesta ja PK-lajeista yms. ei kaikki tuollainen ehkä sujukaan.

Pelastus löytyy
Näin siis loppusyksyllä 97 oli tilanne. Siinä vaiheessa SCY:n Helsingin alaosasto siirsi koulutuksensa Keravan kentälle, koska edellisessä paikassa ei ollut talvella valoja. Sinne en ikinä töiden puolesta päässyt treenailemaan. Menin muutaman kerran sitten tutustumaan, ja kouluttajana toimi Katri "Killi" Korpiola. Killi otti meidät siipiensä suojaan, ja alkoi sitten kouluttamaan meitä yksityisesti, kun pikkuhiljaa SCY:n treenit hiipuivat. Siinä vaiheessa Killi asui Keravalla, mutta muutti n. vuodeksi Kullooseen Porvoon lähelle.

Meinasi tulla epätoivo: juuri kun olin löytänyt ihmisen joka ymmärtää minun ja koirani ongelmat, niin sitten hän menee ja muuttaa muualle!! Autottamana ei auttanut muuta kun mennä ja ostaa auto! Mitäpä sitä ei hauskan harrastuksen vuoksi tekisi... Niin sitä sitten koko talvi ja kevät ja kesä ja syksykin vielä huristettiin Kullooseen enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Lumien sulaessa aloitettiin myös jälkitreenit, niistä lisää omalla sivullaan.

Tuiki hyödyllisen tottelevaisuuskoulutuksen lisäksi Teuvo oppi sosiaalisia taitoja Killin "tyttöjen" kanssa. Erityisesti pehko-Kittystä tuli Teuvon sydänystävä henkeen ja vereen. Loppukeväästä 98 ilmoittauduimme SCY:n PK-leirille, joka oli heinäkuussa, siitäkin lisää omalla sivullaan...

Noudon ongelmat ja ratkaisut
Nouto oli ongelmallinen tosi pitkään, ja mainasin jo vaipua syvään epätoivoon sen vuoksi. Teuvo on keppi- ja pallohullu, ja "noutaa" tosi mielellään, mutta aina tiputti eteeni. Ulkona heittelin sille keppejä lenkillä, ja en koskaan ottanut niitä maasta, vaan ne piti antaa aina käteen. Mutta sitten kun varta vasten pyysi noutamaan, niin eikun esineen tiputus eteen vaan. Ostin Someron näyttelystä ROP-voiton ja viimeisen sertin kunniaksi oman 400 g noutokapulankin. Leirillä sain lukuisia vinkkejä hankalaan noutoon, ja pikkuhiljaa aloin opettamaan noutoa eräänlaisena "pakkonoutona". Puolisen vuotta siihen meni, mutta kyllä kannatti! Nyt on nouto varma, ei tiputtele, ei pureskele, pitää suussa kunnes pyydetään jne.

Aloitin istumalla sohvalla, ja käytin pahvisesta postitusputkesta leikattua pätkää. Otin koiran istumaan eteeni, ja pidin pötköä suussa. Kun se oli hetken aikaa ollut, se sai namin. "Pidä"-käskyä käytin siihen että pötkö pysyy suussa, koska se oli se suurin probleema. Pikkuhiljaa edettiin viikkojen vieriessä siihen asti, että Teuvo piti jo kapistusta suussaan. Alussahan oli vaikeaa, kun se tiputti saadakseen namin, mutta kun se oppi että nami tulee vasta kun pötköä pidetään suussa... Siitä sitten päästiin myös itse noutamiseen jne. Lopulta saatoin jopa nousta sohvalta seisomaan. Viimeinen vaihe oli ulkona noutaminen. Ensin se oli ihan pihalla (kahdessakin mielessä!!), eikä ymmärtänyt että tämä on sama nouto kun sisälläkin harjoiteltu. Mutta sitten sekin alkoi sujua. Välillä kokeilin myös noutokapulalla, ettei jäisi pelkkä postituspötkön nouto mieleen. Sillä oli kyllä hyvä aloittaa, eipä ainakaan jäänyt mitään pelkoa noutokapulaa kohtaan (ei jäänyt tosin sitä pötköäkään kohtaan).

Nyt nouto on ehdottomasti Teuvon "bravuuri". Sain lukuisia neuvoja ja oppeja ja vinkkejä asiaan, ja niistä sitten muokkasin ja kokeilin meille sopivan metodin. Välillä oli jo tosi epätoivoista, ettei se pallopää ikinä voi oppia tätä. Mutta luja tahto vie...

Treenauksemme helpottui huikeasti kun muutimme marraskuussa 1998 uuteen asuntoon Keravalle - ja Killi miehineen muutti naapuriasuntoon! Usein sullomme 4 lassieta autoon ja huristamme jonnekin koulun pihaan tai muuhun auratulle paikalle. Olemme myös treenanneet kadulla, parkkipaikalla ja missä vaan missä on ollut vähän sileää maata. Välillä minulle tulee epäuskon puuskia ja masennusta, jos treenit menee huonosti. Sitten lopetan koko jutun, aloittaakseni uudelleen n. viikon päästä. Nyt on suoranaisesti PAKKO, kun kisoihin on ilmoitettu!

Tilanne tänään
Nyt maaliskuun alussa on periaatteessa peruskuviot hallinnassa, mutta kaikkea pitää vielä hioa ja rankasti. Suurimpana ongelmana on jonkinlainen peruskurin puuttuminen, eli Teuvo koettelee johtajuuttani välillä hyvinkin rankasti. Esim. koira kulkee ohi tiellä, niin sinne vaan ja räyhäämään. Mitään ei yleensä tapahdu, vaan se tulee takaisin, mutta se että se yleensä lähtee eikä kuuntele huutojani. Jos kilpailu-uramme johonkin kompastuu, niin tähän. Mutta pitää nyt aloittaa itsensä treenaaminen ja suhteemme parantaminen...

Alokasluokan tottiksen liikkeet
Seuraamiset: menee vähän poikittaen ja aika väljästi, paljonkin parantamisen varaa. On mielestäni yksi vaikeimpia liikkeitä. Periaatteessa pysyy kuitenkin suht likellä enimmän osan aikaa.
Liikkestä istuminen: sujui välillä jo paremmin, mutta sitten tapahtui taantuminen, ilmeisesti sen johdosta, että maahanmenoa (joka oli Teuvolle tosi vaikeaa) tankattiin niin paljon, että se varmaan jäi vähän päälle.
Liikkestä maahanmeno ja luoksetulo: Paranee koko ajan. Luoksetulot hyviä. Maahanmenoon nopeutta lisää.
Tasamaanouto: sujuu hyvin.
Hyppynouto: hyppäämisestä Teuvo pitää, ja kun se noutokin sujuu. Montaa kertaa ei olla "ison" eli metrisen yli hypitty, tuli talvi väliin. Mutta sen verran kuitenkin, yhdistettynä pallon noutoon, etten usko tässä tulevan mitään ongelmia.
Eteen lähettäminen ja maahanmeno: no, vaikea on tämäkin. Olemme käyttäneet reppua, hanskaa ämpäriä tai muuta näkyvää esinettä, jonka luona on nakkia tms. ja kyllä se menee mukavasti. Mutta tätä hiomme vielä reilusti.
Paikallaolo: vaikeaa vaikeaa vaikeaa.

Onneksi Teuvo ei sentään ole paukkuarka. Kuten näkyy, paljon on vielä työtä edessä ennen kisoja, ja ennenkuin ensimmäinen koulutustunnus on kädessä. Mutta eiköhän se tästä.